OneCoin-huijauksella ”uhreja” myös Suomessa

Noin neljä miljardia Yhdysvaltain dollaria kerännyt OneCoin on maailman suurimpia Ponzi-huijauksia. Sen perustanut Ruja Ignatova on aikaisemminkin ollut tekemisissä vastaavanlaisissa rahaskeemoissa.

OneCoinin tärkeimpiä myyntiartikkeleita oli opetusmateriaalin myyminen sijoittamisen tueksi. Jäsenet olivat voineet ostaa eri tasoisia opetuspaketteja alkaen 100:sta eurosta yltäen jopa 118 000:een euroon. Kuhunkin pakettiin kuului erityisiä ”tokeneita”, joilla OneCoineja voi digitaalisesti ”louhia”, eli suorittaa tietokoneilla jonkinlaisia laskutoimituksia. Louhimista oli tehty väitetysti Bulgariassa kahdessa eri paikassa, sekä yhdessä Hong Kongissa sijaitsevassa paikassa.

Ponzi-huijauksesta on Suomessa kirjoitettu jo vuosia sitten. Yksi ensimmäisistä suomalaisista OneCoin-epäilijöistä on Petteri Järvinen, joka toukokuussa 2015 julkaisi blogissaan yksityiskohtia OneCoinin myymästä koulutusmateriaalista. Järvinen yksiselitteisesti paljasti kuinka esimerkiksi niin sanottua teknistä analyysiä käsittelevistä materiaaleista osa, ehkä jopa suuri osa, oli kopioitu muiden kirjoittajien tuottamista teoksista, kuten Technical Analysis for Dummies -kirjasta.

Suomessa onecoinilaisia oli, ja on edelleen, arviolta 10 000-20 000 henkilöä. Monet heistä ovat tosiuskovaisia sillä tavalla, että samaan tapaan kuin WinCapitan murentuminen vuosikymmen sitten, ei heitä OneCoinin leimautuminen huijaukseksi vaikuta hetkauttavan. OneCoin-tutkinta käynnistyi Suomessa ensimmäisenä Pohjanmaalla, uutisoi Vasabladet elokuussa 2017.